RT3-ongelmalle huomiota lehdessä

Tänään huomasin ilokseni, että Wilsonin syndroomaa, eli rT3-ongelmaa on käsitelty uusimmassa Ilona- lehdessä. Ilonahan on aikakausilehti, jonka voi ostaa (ainoastaan) Iltalehden kylkiäisenä. Tällä kertaa kombinaatio oli pakko ostaa.

Artikkeli oli otsikoitu Ilonan kannessa näin: “5 vuoden piina, turposin ja lihoin, lääkäri syytti laiskaksi”. Tästä jo melkein arvasin, mistä sairaudesta on kyse. Toivottavasti otsikko tavoittaa mahdollisimman monia, koska se on sopivalla tavalla epätäsmällinen, ja viittaa tilanteeseen, jossa aloitekyvyttömyyteen ja lihomiseen ei ole saanut lääkäristä apua. Avasin lehden kassajonossa ja tarkistin olinko epäilyineni oikeassa ja toki; nopeasti silmäni hakivat seuraavat otsikot: “Kroppani turposi, vaikka treenasin” “Vikaa kilpirauhasessa?” ja “M.J. ravasi viisi vuotta turhaan lääkärissä väsymyksen ja lihomisen vuoksi. Syy paljastui vasta ulkomailla tehdyissä laboratoriokokeissa.” Jippii. Siis sille, että artikkelissa oli esillä taatusti rT3-asiaa.

Artikkelin on kirjoittanut Sari Hawkins ja haastateltu henkilö on 40-vuotias perheenäiti, jonka oireilu alkoi kovan punttisalitreenin ja muun stressaamisen päälle. Oireina hänellä oli mm. lihominen, turvotus, nivelten turvotus, nokkosrokko, vatsavaivat, poskiontelotulehdukset, väsymys ja masennus. Hänellä osattiin epäillä lähinnä nivelreumaa (yleinen harhaluulo), laiskuutta ja masennusta (niin ikään näitä laitetaan todella usein oireiden syyksi ennen kilpirauhasta).

Lopulta tarinan henkilö oli löytänyt Kaisa Jaakkolan blogin ja tajunnut sitä lukiessaan, mikä häntä vaivaa. Se oli valtava helpotus, luonnollisesti. Artikkelissa kirjoitetaan mukavan dramaattisesti hoidon puutteesta Suomessa: “Tajusin, että ongelmani voisi hoitaa vain funktionaliseen lääketieteeseen perehtynyt lääkäri. Heitä on Suomessa kymmenisen kappaletta.” Niin, peräti kymmenen! Ja tavallinen lääketiede mieluummin  vähättelee heitä sen sijaan, että kouluttautuisivat sellaisiksi itsekin tai ainakin siirtyisivät siihen suuntaan.

Suosittelen etsimään artikkelin käsiinne, jos aihe kiinnostaa! Tämä numero on 9/2013 ja sen julkaisupäivä on 27.2.2013. Artikkelissa tosiaan mainitaan “Wilsonin syndrooma” ja “funktionaalinen lääketiede”, mutta ei ikävä kyllä termiä rT3. Mutta ei se mitään, asiasta kiinnostuvat löytänevät jo noilla hakutermeillä runsaasti lisää tietoa, eivätkä enää kärsisi karmeasta olosta ja epätietoisuudesta mikä heillä oikein on.

 

About Pää kainalossa

Olen 1972 syntynyt nainen, farmaseutti ja voisin luonnehtia itseäni termillä kilpirauhasaktivisti. Kilpirauhasaktivisti minusta tuli koska koin omakohtaisesti ja pitkän kaavan mukaan sen, miten vaikea lääketieteen on tunnistaa kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavia henkilöitä. ********************************************** Kohdallani kyse oli tilanteesta, jossa T3-hormonia ei syntynyt elimistössä tarpeeksi, koska T4-hormoni ei muuntunut T3:ksi. T3:n vaje aiheutti vajaatoimintaoireet ja voimattomuuden. Lääkärit kuitenkin mittaavat vain TSH- ja T4V-arvon (aina ei sitäkään), joista tilanne ei näkynyt ja minun väitettiin olevan terve. ******************************************************* Uskon, että useita tuhansia suomalaisia kärsii laillani samasta tilanteesta, sillä tälläinen T4-dejodaation (T4 --> T3 muunnon) heikkous ei ole mitenkään harvinainen tilanne. Lääketieteen edustajilla olisi kaikki edellytykset tajuta tämä tilanne, jos tavallinen potilaskin sen tajuaa, mutta missä viipyy hoito? Tervetuloa lukemaan!
This entry was posted in Uncategorized and tagged , , . Bookmark the permalink.

One Response to RT3-ongelmalle huomiota lehdessä

  1. Paula Hannula says:

    Hei, silmiin osui tänään netissä Ilona -lehden otsikko, kävin heti ostamassa ja sain myös toivoa että vika ei olekkaan mun korvien välissä…!!
    Kerronpa vähän taustaa. 2006 vuoden lopulla toivuin todella kivuliaasta leikkauksesta. Samaan aikaan ihmissuhde meni ruvelle ja työssä jouduin kiusatuksi johdon toimesta. Päähän siinä hajosi ja sain masennuslääkityksen ja kävin joitakin kertoja psykologilla. Tilanne ei kuitenkaan korjaantunut joten 2007 marraskuussa sanoin itseni irti ja muutin pois pääkaupunkiseudulta takaisin kotiseudulle josta olin saanut uuden työpaikan. Hetken näytti että jee, kyllä tämä tästä.

    Uusi työ osoittautui erittäin hektiseksi ja vaativaksi asiakaspalvelutyöksi. Aloin oireilla 2008 elokuussa ja masennuslääkitys aloitettiin uudelleen. Suurin ongelma alkuun oli uniongelmat. Sitten alkoi tulla keskittymisvaikeudet ja ylitsepääsemätön väsymys. Siskoni sanoi ettei kukaan voi olla noin väsynyt ja nukkua noin paljon. Kilpirauhasarvot tarkistettiin työterveydessä ja olivat lääkärin mukaan normaalit. Paino alkoi tasaisesti nousta eli ohjeet lääkäriltä liikuntaa yms perussettiä. Selkävaivat pahenivat ja ensin alkoi oirella polvi ja toinenkin pian perään. Sitten 2009 äitin sairastui syöpään, sairasti 2 vuotta jonka ajan olin kutakuinkin kaiken vapaa-aikani vanhempieni luona apuna.

    Tuolloin hoitoni siirtyi psykiatrille työterveyslääkärin lähetteellä. Masennuslääkityksiä lisättiin. Olin kaksi kuukautta sairaslommalla psykiatrin määräyksestä. Kävin säännöllisesti keskustelemassa psykologin kanssa. Mutta sama oravapyörä pyöri ympyrää…
    Minulla alkoi olla poskiontelotulehduksia, keuhkoputken- tulehduksia.. Ja paino sen kun nousi. Toukokuussa 2011 äitini kuoli sairauden uuvuttamana. Sen jälkeen tilanne on vain pahentunut. Sairaslomia on kertynyt rutkasti. Väsymys on niin ylitsepääsemätöntä että välillä en vain pääse sängystä aamulla ylös. Tuli uusi diagnoosi: kaksisuuntainen mielialahäiriö ja uudet lääkkeet. Jatkuva hikoilu on ällöttävää ja vie hermot. Ja aivot on niiin lomalla välillä, unohtelen asioita yms yms. Työssä ei ei meinaa millään selviytyä mikä vain saa tuntemaan itseni huonommaksi kuin muut. Kaikki energia menee työpäivästä selviytymiseen.

    Nyt on tilanne se että lonkka ja kantapää ovat tällä hetkellä tulehtuneet. Paino on noussut 36kg viidessä vuodessa. Juuri tänään työterveydessä lääkäri käski mennä nyt vain uimaan, venytellä, paino pitää saada pois ja Panadol- ja Voltaren kipugeeli rec käteen, heippa! Olis perkele pistäny edes lonkkaan kortisonia…
    Onneksi sain toivoa kun psykiatriansairaanhoitaja tarttui näihin “epämääräisiin oireisiini” ja psykiatri teki lähetteen sisätautilääkärlle, pitäisi olla tarkka ja hyvä lääkäri, jää nähtäväksi?! Ja nyt tiedän mistä apua haen jos tämä sisätautilääkäri “ei osaa” veriarvoja tulkita! Olen jo pitkään ollut sitä mieltä että vika on kyllä jossain muualla kuin mun korvien välissä, enkä aio luovuttaa!! Haluaisin vain olla “terve” ja saada elämäni takaisn, vielä on monta syytä elää :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>